Taitaja2010-ammattitaitokisat puskevat päälle kuin höyryjyrä, tapahtumaa ei voi enää estää!

Kliseisesti voisin todeta, että tietenkin kilpailijana jännitän kisoja, kukapa ei jännittäisi? Toisaalta kuitenkin odotan innolla tapahtumaa, sillä siellä jokainen  pääsee näyttämään ammattitaitonsa: on selvää, että kaikki finaaleihin päässeet kilpailijat ovat oman koulutusalansa huippua. Hatunoston arvoinen suoritus, kuten joukkueenjohtajamme Mikko jo edellisessä blogiviestissään totesi.

Leikkisästi voisi todeta, että opiskelijan näkökulmasta tilannetta kuvannee parhaiten seuraava lause: Alea iacta est (Arpa on heitetty).  Kyseinen lause kuvaa mielestäni sitä, että nyt on jo opittu kaikki tarpeellinen kisoja varten, viimeiset päivät ovat enää korkeintaan hienosäätöä. Allekirjoittaneella on suunnitelmissa rentoutuminen kisaa edeltävänä viikonloppuna vanhempien ja ystävien luona. SIllä vaikka kilpailu itsessään on vakavamielinen, ei kilpailijan toki tarvitse sellainen olla.

Koko Ekamon joukkueelle vielä paljon onnea kilpailuun, mutta älkää ottako kisoja liian vakavasti ;)

 

Teemu Mikkonen

Finalisti